Pieni hetki kahvin äärellä..

Hyvinvointi

2. maalisk.

Kirjoittaja:

Me luovuttiin kahvinkeittimestä varmaan kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen ollaan keitetty pressopannulla tai espressokeittimellä kahvit. Silloin itse keittäminen on oma hetkensä ja minusta kahvi maistuu niin valmistettuna paljon paremmalle. Rakastan päivän ikiomaa kahvihetkiä, sitä kun saan istua sohvalla kaikessa rauhassa, juoda kupin kahvia ja nauttia ikkunasta avautuvasta maisemasta.

Tuijotella liikkumatonta maisemaa, sen valkoista lumoa. Fiilistellä kahvin makua ja olla siinä hetkessä. Tällaiset hetket arjessa on tärkeitä. Pienet pysähtymiset olemisen äärelle. Tämä on vaatinut vuosien opettelun, muistutan toisinaan vieläkin itseä pysähtymään läsnäolon äärelle. Arjen askareista saa helposti kehiteltyä niitä pieniä, mutta tarpeellisia läsnäolon hetkiä. Kahvin voi keittää niin monella tapaa, ohimennen suorittaen, tai fiilistellen hetkeä. Kahvin tuoksua, pysähtyä kuuntelemaan veden kohinaa ja katselemaan höyryävää kauneutta. Kaikki on siinä hetkessä.

Arjen kauniit hetket

Meillä on niin paljon arjessa hetkiä missä näen ääretöntä kauneutta ja pysähdyn niiden äärelle. Kahvin keitto on yksi niistä, tietoinen valinta hidastaa ihan hetkeksi. Toivon että arjen fiilistelystä tulee uusi trendi. Että ihmiset löytää arjen kauneuden äärelle, pysähtyy siihen. Liian usein kuulen puhuttavan siitä miten ihmisillä on kiire lomalle tai viikonloppuun. Ehkä silloin arjessa on jotain pielessä, kun siinä ei viihdy. Me ihmiset kun eletään sitä arkea suuriosa elämästä. Olisiko nyt aika nauttia siitä? Edes pienen hetken ajan. Vaikka sitten sen kahvikupillisen verran. Opetella tietoisesti näkemään arjen kauniit hetket, pysähtyä kesken touhujen näkemään ne.

Itse löysin valokuvauksen myötä arjen kauneuden, ne ihan pienetkin hetket. Kameran linssin läpi arjesta tuli paljon kauniimpaa ja nykyään pysähdyn tuon tuostakin ihailemaan ympärillä olevia asioita, kahvikupin kaunista muotoa, valon leikkiä seinällä ja mitä milloinkin. Näen jokaisen vuodenajan ja kuukauden kauniina hetkinä, ihan jokaisen. Enää en oikeen edes muista miksi talvesta pitää selvitä, sillä itse ahmin sen tunnelmia sydämen kyllyydestä, sen pehmeää valoa, lumen kimallusta ja huurteista kauneutta. Kaikkea. Eikä se tarkoita etteikö elämässä oli ollut ja ole haastavia hetkiä, en vaan enää ulkoista niitä vuodenaikaan tai minkään muuhunkaan. Ja läsnäolon opettelun myötä niitä haastavia hetkiä jaksamisessa on yhä harvemmin. Voin aidosti käsi sydämellä sanoa nykyään että ah miten ihanaa meidän elämä on. Olen tehnyt matkan tähän pisteeseen ja voi hyvillä mielin säteillä onnea. Ymmärrän nyt ettei ole muilta pois jos minä nautin elämästä ja arjen hetkistä. Ja uskon että niillä haastavilla hetkillä on myös tarkoituksensa. Joten pyrin ottamaan nekin kiitollisena vastaan. Suurin haaste arjessa onkin ihan vain se pysähtyminen ja luottaminen tulevaan. Sitä kun mieli niin mielellään kehittelee asioita mitä pitäisi tietää tulevasta, vaikka todellisuudessa ei tarvi. Asiat menee aina oikein, just niin kuin niiden täytyy mennä.