Luontoyhteys- perintönä lapsille

Viime syksynä kun ajatus maalle muutosta lähti itämään, pohdimme paljon sitä millaisen perinnön haluamme lapsille jättää. Enkä puhu materiasta ja rahasta, vaan pääomasta jota niillä ei voi mitata. Yhteydestä luontoon ja sitä kautta itseensä. Halusimme tarjota lapsille mahdollisuuden luoda tuo yhteys, kokea se. Halusimme tarjota luonnon osaksi arkea ja elämää, joka päivä. Se on syvällä sydämessä ja perimässä minulla ja miehelläni, joten tuntui surulliselta ajatella ettei lapsille syntyisi sitä koskaan. Tämä asia painoi vaakakupissa niin paljon että halusimme muuttaa maalle. Tarjota myös itselle mahdollisuuden olla kauneuden keskellä päivittäin. Halusimme nähdä ja kokea luonnon ihmeet, vuodenajat. Aistia se ympärillä. Koen että se on suurin perintö mitä voin lapsilleni antaa. Lahja joka kantaa koko elämän. Loputon rauhan, voiman ja inspiraation lähde.

Tiedän ettemme olisi voineet tarjota tätä kaikkea kaupungissa missä asuimme. Nuoret ovat jo nyt useaan otteeseen todennut: tämä paikka on ihmeellinen, ajatella että saamme asua täällä. Kokea kaikki vuodenajat luonnon keskellä. Se tuntuu niin hyvältä ja kertoo että jotain on tapahtunut. Jotain arvokasta ja ainutlaatuista on syntynyt.

Jotain ainutlaatuista

Täällä he kuulevat kosken kohinan ja jäätyneen joen hiljaisuuden. Aistivat huurteisen puun kauneuden, metsän ja rauhan. Täällä he näkevät tähtitaivaan kodin yllä ja täysikuun loisteen. He näkevät meren aavat ja kukkaniittyjen kauneuden. Tuoksut ja tunnelmat.

Tämän minä heille halusin tarjota, nämä hetket. Sillä tiedän että heillä on vapaus ja mahdollisuus valita asuinpaikaksi mikä vaan asuinpaikka tulevaisuudessa. Asua vaikka New Yorkissa, mutta ilman tätä aikaa maalla heille ei välttämättä olisi koskaan syntynyt näin syvää yhteyttä luontoon.

Tämän minä halusin heille perinnöksi antaa.

Mielettömän kauneuden keskellä me saadaan elää. Ihmeellistä ja ihanaa.