Tiedätkö tunteen kun vuoden lopussa tekee tilinpäätöstä kuluneesta vuodesta ja tässä tapauksessa myös vuosikymmenestä? Pohtii mitä tapahtui, missä ja milloin, miten koin asiat, miten tein ja toimin, mistä nautin ja mistä en pitänyt. Käy vuoden väli valokuvamuistilla, kelaa elämän mutkia ja käänteitä, ihmettelee miten paljon yhteen vuoteen mahtuu kasvun kipua, iloa ja naurua, onnea ja kauneutta. Sitä miten yksi vuosikymmen meni suurien muutoksien pyörteissä. Miten sitä muistaa ensin vain ne kipukohdat ja karikot, aivan kuin mieli olisi jäänyt kiinni niihin, aivan kuin hyvää ei olisi ollut niin paljon kun oli. Sillä hyvää on ollut paljon enemmän, niin paljon että kiitollisuuden kyyneleet silmissä muistan ne, niin paljon että tunnen sen sydämessä. Se kipukin on ollut hyvää, täynnä mahdollisuutta ja kasvua. Huimaa tutkimusmatkaa itseensä, löytöjä jotka ilahduttaa ja niitä jotka ei niinkään. Kunnes ne miinusmerkkisetkin kääntyy plussan puolelle.

Me ajeltiin tapaninpäivänä Lappiin ja matka sinne teki todella hyvää. Sai perspektiiviä omaan elämään, valintoihin ja tulevaan vuoteen. Sai etäisyyttä ja välimatkaa arkeen, samalla myös ikäänkuin itseensä. Se antoi mahdollisuuden pysähtyä asioiden äärelle mitä on pään sisällä kelannut. Katsoa oman työn suuntaa uusiksi ja sitä mihin haluan sen kanssa edetä. Siellä Lapin lumossa, etäältä kaikesta omasta löysin vastauksia itsestäni. Siellä ne on ollut koko ajan, sydämessä odottamassa että olen itselleni läsnä. Että kuulen sen mitä todella sisimmässäni haluan, kaiken se pelon ja huolen yli, kaikkien niiden itseeni kasvaneiden uskomusten ohi. Tiedän ettei tämä asia ole vielä valmis, mutta suuntaviivat on ainakin selvillä. Se mihin haluan käyttää aikaani ja mihin haluan panostaa. Se millaisia askeleita olen juuri nyt valmis ottamaan ja mihin tahtiin. Se vahvisti minua kuuntelemaan omaa intuitiota, tekemään valintoja yhä enemmän sen pohjalta. Tekee hyvää antaa itselle ja valinnoille aikaa, hiljaisuutta. Jotta kuulisi paremmin mitä sydän sanoo.

Usein onkin hyvä tehdä jotain uutta, tavallisuudesta poikkeavaa kun tuntuu ettei saa kiinni asioista jotka kaihertaa sisällä vaikka mitä tekisi. Lähteä vaikka kauas että näkee lähelle. Kiivetä yksin korkeuksiin jotta kuulisi paremmin oman äänen, vaeltaa metsän hiljaisuuteen, sukeltaa meren syvyyksiin. Tärkeintä on että löytää sen oman keinon. Että näkee sen huikaisevan kauneuden mitä elämässä on. Uskaltaa nähdä sen.

Minä lähdin uuteen vuosikymmeneen monin tavoin puhtaalta pöydältä, kohti uutta. Paljon on toki mukana vanhaa ja pysyvää, sitä rakkautta mitä elämässä on ollut yli vuosikymmenen. Mutta sekin uudistuu ja kasvaa, kuten elämän kuuluu. Se on ihanaa ja tekee minut kovin onnelliseksi.

Toivon sinun uudelle vuodella ja vuosikymmenelle paljon rakkautta!

Anna-Reetta